Toukokuu 10th, 2010 by pia
Viikonloppu taas menikin vauhdilla, ettei meinannut mukaan keretä.
Perjantaina ei mitään suurempaa taaskaan tapahtunut, lähdin vähän aiemmin töistä ja nukuin pienet päikkärit ennen kuin Teemu ja Luca tulivat töistä. Ihanan keväinen ilma houkutteli meidät lähtemään taas koko porukalla lenkille ja käytiin 3,5km lenkillä. Luca tavoista poiketen matkusti manduca repussa ja tykkäsi. Lähdin vielä normaalille fillarilenkille Lucan nukkumaan mentyä, Ilona on kyllä ihana kaveri fillarilenkeille.
Lauantaina aamulla siivottiin alakerta ja kymmeneltä lähdettiin Hudiksvalliin hakemaan mopeille ruokaa. Samalla tietysti käytiin katselemassa kaupat läpi. Lucalle lähti mukaan “Vaahteranmäen Eemeli -pipo”, sekä safarilippis, millä saa niskankin suojattua aurinkoisella ilmalla. Lisäksi löydettiin -70% alesta Lucalle toiset sandaalit, löytyi yhdet kokoa 23 joten ei tarvinnut kahdesti miettiä. Samalla mitattiin jalka ja nyt alkaa juuri 22 koko joten seuraavat tosiaan pitää olla 23. Lenkkareita vielä metsästäessä. Lucalla oli hauskaa ja taas kovasti huuteli tervehdyksiä ihmisille repusta. Hej, Hej!

Käytiin vielä suuressa Ica Maxi:ssa viikon ruokaostoksilla, löytyi halpaa alennus jauhelihaa ja ihan lihaakin, joten pakkaseen lähti 10kg. Eipä tarvitse taas ihan heti kauppaan lähteä, tulee halvemmaksi hakea isot määrät kauempaa. Moni ihan pienikin asia oli muutaman kruunun halvempi Hudikissa, joten kyllä siitä tulee pidemmän päälle kunnon säästö.
Iltasella käytiin taas koko porukka taapertamassa 3.5km lenkki. Lucalla on aina kovasti asiaa ja “TITTA!!” raikaa pitkin Färilän metsiä kun Luca keksii jotain hauskaa. Vesi vetää puoleensa kuin magneetti, innolla odotellaan rantakauden alkua, Luca ei varmaan saa lähtemään rannalta pois kerran kun pääsee. Onneksi läheinen ranta on tosi matalaa pitkän matkaa niin passaa Lucalle kuin nenä päähän.
Äitienpäivä alkoi hienosti, Lucalla oli kauhea halimisen tarve ja pusujakin jakeli <3 Aamu mentiin aika rauhallisissa merkeissä ja Luca menikin päikkäreille aika nopsaan. Nukkuikin melkein kolmisen tuntia ja me siinä samalla torkuttiin. Tekee kyllä päikärit poikaa toisinaan.
Päiväprojekti olikin sitten Lucan huoneen ja yläkerran makkarin siivous. Ihan hyvin sujui, saatiin siirrettyä vihdoinkin isompi sänky pois Lucan huoneesta takaisin makkariin. Nyt siellä on 120cm + 90cm sängyt niin on tilaa. Lucan huoneeseen tuli samalla aika paljon lisää tilaa, hyvä varsinkin kun on tavaraa muutenkin siellä ihan riittämiin. Pian pitää alkaa suunnittelemaan Lucalle normaalia sänkyä, mielessä on jo millaisen haluan. Seuraavaksi alkaa sen metsästys, jos vaikka saisi käytettynä ostettua.
Käytiin äitienpäiväkävelyllä, Luca taas repussa. Muuten meni taas loistavasti, mutta totesin Ilonan ontuvan. Tuntuu että tuo koira on aina jostain kipeä. Tämä entisestään vahvistaa sitä, että Ilonan viimeinen vuosi on nyt menossa. Niin ikävältä kun se tuntuukin ja Ilona itse on onnellinen koira. Mutta kun ei terveys kestä, niin se ei kestä. Uni sitten pääsi vuorostaan fillarilenkille, otin kaiken varuilta kännykänkin mukaan jos rouva hyytyy kesken matkan, mutta hyvin ravaili mukana Unimaiseen tahtiin. Hitaasti, mutta varmasti. Tänään saatan lähteä lenkille ilman koiraa :D
Yöllä Luca päätti järjestää vähän ohjelmaa ja kukkui kolmesta melkein viiteen hereillä. Ei tykännyt uudesta nukkumis järjestelyistä, mutta eiköhän tämä tästä. Onneksi itse menin yhdeksän jälkeen nukkumaan niin ei väsytä pahemmin nyt. :)