Perjantai
Toukokuu 21st, 2010 by pia
Ihanaa, kohta se alkaa.. viikonloppu! Vaikka viikko taas vilahtikin silmissä, niin kyllä sitä aina odottaa viikonloppua. Tänään suunnitelmissa on pihalla hommia, pitäisi siperianherne aita pistää matalammaksi ja vähän harventaa, että kasvaisi entistä ehompana takaisin. Luca kun rakastaa pihaa ja vettä, niin kannan ulos jonkun vesiastian että saa rauhassa leikkiä, jos vaan on yhtä lämmintä kuin eilen. Kesä on kyllä parasta aikaa. Ja kohta päästään järvellekkin kunhan vesi vielä vähän lämpenee, osaan kuvitella kuinka paljon Luca siitä tulee nauttimaan kun jo viimekin kesänä tykkäsi.
Eilen tarhasta tultaessa oli taas Lucalla kova meno päällä, oikein riehaantuu kun pääsee kotiin ja juoksee huoneesta toiseen kiljuen. Päivällisen jälkeen lähdettiin taas lenkille, Luca manduca repussa. Ekaa kertaa tänä vuonna lähdin ihan hihattomalla liikkeelle ja jopa minä vilukissa pärjäsin hyvin, eli kesä on tulossa! Mutta kuulemma lupailevat kylmenevää, ei kyllä tarvitsisi kun juuri ollaan päästy lämpimien ilmojen makuun.
Illalla pojat kävivät suihkussa ennen kuin Luca meni nukkumaan, nyt on vaan huonona tapana haluta nokkamuki nukkumaan mennessä. Pitää päästä jossain vaiheessa eroon tuosta tavasta, samoin kuin huuteli aamuyöstä äitiä ja pääsi viereen nukkumaan, mutta siinä sitten tuhisi siihen asti että Teemu tuli meidät herättämään. Pääasia että saadaan nyt nukkua kunnon unet.
Illalla tein taas jotain ennen kuulumatonta, kävin juoksemassa! Ei se kunto mikään hyvä ole, mutta jaksoin nyt sentään jonkin verran ja kaikki on hyväksi. Toive olisi jossain vaiheessa päästä juoksemaan 3,5km lenkki kokonaan ilman pysäytyksiä. Ei ihan heti tapahdu, mutta mihin sitä ilman tavoitteita pääsisi. Teemun kanssa illalla otettiin uudet vartalokuvat ja verrattiin kuukausi sitten otettuihin ja kyllä sitä eroa on! Teemulla varsinkin kasvoilla, minulla enemmän vatsan seudulla. Kyllä oli hymy herkässä sen jälkeen kun kuvia katseltiin. Nyt tavoitteena saada kilo vielä pois ennen Suomen reissua.
Viikonlopun suunnitelmat on jo aika selkeät. Huomenna lähdetään Sundsvallin näyttelyyn kannustamaan Berryn poikaa, Kasper dalmista. Ei ole yhtään omaa koiraa ilmoitettu, kerrankin näin päin :) Käydään samalla katsomassa Lucalle uutta tuolia, jotta päästäisiin syöttötuolista eroon ja koirille vähän lihaa samalla hakemassa.
Sunnuntaina on “Lions Dagen” mikä on lapsille suunnattu tapahtuma Ljusdalin Folk parkissa. Siellä lapset saa ilmaista karkkia, jäätelöä, ponilla ratsastusta. On kuulemma hieno tapahtuma. Luca varmasti tykkää ja meinattiin ottaa Alexikin tutustumaan paikkaan ja lapsiin. Tekee hyvää tutustua uusiin ihmisiin.
Maanantaina siis palaillaan :)
- Posted in Päivittäinen elämä