Go to content Go to navigation Go to search

Helmikuu

Helmikuu 9th, 2010 by pia

Pieni tauko ollut taas päivityksissä, kiirettä ollut. Lucan tarha, töiden aloitus, koirat niin illalla on jo ihan naatti kun Luca menee nukkumaan. Töissäkin on ollut sen verran kiirettä, ettei ole kerennyt kirjoittelemaan täälläkään mitään. Tänään onneksi on ilmeisesti vähän rauhallisempi.

Lucan hoitoon jäänti oli koko viime viikon itkemistä. Kuulemma loppuu aika pian lähdön jälkeen ja rupeaa leikkimään. Syö hyvin ja nukkuu hyvin vaunuissa, ilmeisesti saavat hiljakseen unirytmin siirtymään lähemmäksi muiden muksujen rytmiä. Onneksi saa mennä nukkumaan kun väsyttää, koska tosiaan oli tottunut menemään yhdeksältä kun muut menee yhdeltätoista. Tykkään näiden “pehmeistä tavoista”, mennään lapsen mukaan eikä lapsi heidän mukaansa. Kuria ilmeisesti myös on, Luca ainakin käyttäytyy hyvin.

Eilen aamulla meinasi suvereenisti kävellä hoitopaikan ohi ja lopulta sai kantaa jannun sisään. Itku tuli heti kun annettiin tarhantädin syliin. Mutta itkui loppui kuin seinään kun menivät nurkan taakse, eli näköyhteys katkesi samalla myös itku. Hyvä juttu. Oli ollut mukavaa tarhassa, iloinen poika haettiin kotiin. En tiedä pitäisikö tarha aikaa yhtenä päivänä pidentää yhtenä päivänä kuussa tai viikossa kahdeksaan tuntiin. Tarhassa alkaa juuri aktiviteetti tunti kun haetaan hoidosta ja siitä Luca selkeästi tykkää.

Tänä aamuna sitten kävikin käänne, Luca ei itkenyt ollenkaan kun lähdettiin. Lähti heti leikkimään imurilla, kun saatiin vaatteet pois, hyvä että kerkesi vilkuttamaan! Vähän oli haikea olo, että eikö sillä nyt ole ollenkaan ikävä äitiä? Mutta ihan hyvä että viihtyy. Siivooja oli juuri imurin kanssa ja Luca hyökkäsi sitä sähläämään, olivat ihmeissään että eikö Luca pelkää. Hah! Luca tykkää imuroinnista tosi paljon. Pitäisi vissiin oma lastenimuri kohta hommata, sellainen oikea imuri siis (OBH;lla ainakin on lapsille omat imurit). Voisi imuroida mun perässä :D

Muuten sujuu oikein hyvin, viikonloppuna kävi Satu muksujen kanssa koira-ajelulla. Uni tykkää vetää pulkkaa ja tytöt tykkäsi tosi paljon. Luca rupesi taas mustasukkaiseksi ja lopuksi Milja otti vielä Lucan syliin ja kävivät uuden kiekan. Luca kun ei voi normaalissa pulkassa yksin mennä, vaan siihen tarvitsee kaverin. Irmelin ostamalla vauvapulkalla menee kyllä hyvin yksinäänkin. Ja Uni tykkää!

Sunnuntaina kävi myös kasvattini Loka, omistajansa Monan ja tyttärensä Novan kanssa. Vietettiin mukava iltapäivä. Unille ja Lokalle tuli nokkapokkaa, kun Loka meinasin hyökätä Unin päälle. Uni rähähti kunnolla, jotta Loka lopettaisi. Lopetti se ja jäi myös korva Unin hampaiden väliin vahingossa. Korvaan tuli vekki ja vuosi aika pahasti verta. Piha näytti siltä kuin joku olisi teurastanut pihalla sian. Lopulta keksin laittaa säärystimen Lokan päähän, jottei haava jatkuvasti aukeaisi. Se auttoi onneksi. :)

Viikonloppu meni liian nopeasti kuten normaalia, uutta odotellessa!

Leave a Reply