Kuulumisia
Tammikuu 18th, 2010 by pia
Hetki kerkesi tässä kiireessä aikaa taas kulumaan, etten ehtinyt päivitellä blogia. Pakkaset antoi viime viikolla vihdoinkin perää ja enää on ollut -5 asteen tietämillä, upeeta! On päästy ulkoilemaan ja viettämään vähän aikaa ulkona hieman enemmän, harmittavasti päivänvaloa ei kestä pitkään.
Viime viikolla Luca jätti myös tutin, ei tosin vapaaehtoisesti. Ostettiin torstaina uudet päät tuttipulloon ja samalla päätettiin että saa myös viimeiset 2 uutta tuttia kun vanhat on huonossa kunnossa. Sitten hankkiudutaan kokonaan eroon niistä. Ennen ruokailua teemu pyysi tutin, kun Luca oli taas jostain sellaisen löytänyt. Luca ojensi tutin Teemulle ja Teemu paiskasin sen roskiin. Ei voisi Lucalla tyrmistyneempää ilmettä enää ollakkaan! Siitä ei suurempaa numeroa tehty, mutta päätettiin että kokeillaan nukuttaa ilman tuttia.
Nukkumaan mennessä selkäesti puuttui jotain, mutta yö meni hyvin. Paremmin ei olisi voinutkaan mennä, joten siitä lähtien ollaa oltu tutittomia. Aamuisin ei enää uni maita yhtä pitkään, nyt on alkanut ilmeisesti tulemaan ikävä tuttia. Heräämisen jälkeen käydään kaikki paikat läpi, missä normaalisti on tuttia säilytetty ( jääkaapin päällä, keittiön tasoilla jne) mutta sitten taas rauhoitutaan kun huomataan ettei sitä vaan löydy.
Niin sitä taas yksi askel edempänä suurempaa poikaa. Luca kasvaa ihan kauheaa vauhtia ja nyt on kaikki haalarit liian pieniä. Koko 80 alkaa olemaan taakse jäänyttä elämää ja 89 on tämän hetkinen koko. Jätkä venähti tässä muutamassa kuukaudessa useamman sentin. On kyllä mielenkiintoista ensi kuussa että kuinka iso on. Luultavasti jotain 11.5kg pituudesta ei hajuakaan.
Hyvin on pojilla sujunut kotona olemiset ja minulla töissä. Tämä 6 tuntia on oikein passeli työpäivä, ei kerkeä ikävä tulemaan. Ruudun edessä istuminen on kyllä edelleen tylsää ja yritänkin yhden pidemmän tauon pitää ja käydä pihalla kävelemässä. Lucalla onneksi päivä ei veny pitkäksi kun hoidossa saa nukkua vielä päikkäritkin. Saa onneksi nukkua vaunuissa, helpottaa heidänkin elämää. Lucalla ei varmaan uni tulisi niin hyvin sisällä varsinkin kun siellä on monta muutakin samassa tilassa.
Viikonloppuna huollettiin koko moppikaarti, otti aikaa mutta onpahan taas nättiä moppia. Vanttu kasvaa, mutta karva on edelleen aika lyhyttä. Saisi olla pidempää. Harmilla runkokarvat on upeat, mutta pääkarvat on kärsineet. Olivat jo tullessa, mutta tuntuu että kasvavat kauhean hitaasti. Komea Harmista on kasvanut, saa olla ylpeä. Toivottavasti pentunsa kasvaa tulevaisuudessa samoihin mittoihin. Titti edelleen on polkkatukassa, helppo hoitaa ja ei takuta yhtään.
Tänään toivomus olisi, että pääsisi valoisalla lenkille!
- Posted in Päivittäinen elämä, Uuden oppimista