Ajokortti!
Marraskuu 13th, 2009 by pia
Noniin, nyt on vihdoin ja viimeinen ajokortti hoidettu. Eilen käytiin Sundsvallissa tekemässä kirjalliset ja meni kirkkaasti läpi. Sain väliaikaisen ajoluvan, kortti tulee ensi viikolla. Harmittavasti en kerkeä saamaan ennen Suomen matkaa, mutta se nyt on pieni juttu enää. Kävin aamulla viskaamassa teemun volverolla töihin ja tultiin Lucan kanssa kaksin kotiin. Hyvin meni, ihan rauhallisesti tultiin kotiin. Seuraavat kaksi vuotta kortti aika höllässä, eli ei auta kaahailla :D
Luca se vaan jatkaa hääräilemistään, se on kyllä jo niin iso poika. Osaa näyttää kun haluaa maitoa / ruokaa. Kun kysyy onko kakat niin lähtee kauheata vauhtia vessan ovelle. Jos roskaa löytyy lattialta vie ne roskiin ja olen myös opettanut että tyhjän kahvikupin voi viedä iskälle niin voi täyttää sen mulle :D
Tänään yöllä sitten lähdetään Suomeen matkustelemaan. En ole vielä paljoa pakkaillut, pitää aloittaa. Onneksi joululahjat on nyt joka suuntaan mietitty ja laitettu. Ihan onnistuneet jutut toivottavasti sain keksittyä. Olen kyllä nauttinut tästä joulun laittamisesta, vaikka kotona ollaankin. Joulua löytyy vähän joka puolelta jo, olkkarissa jouluverhotkin. Keittiön kaksissa ikkunoissa ei ole jouluverhoja, sellaisia nättejä lyhyitä juuttikankaan värisiä verhoja missä olisi ylä ja alakappa ja tonttuja myös ei löydy mistään. Olen vissiin vähän turhan vaativa.. Mutta ihan nätit nuo on mitkä on olleet ikkunalla koko täällä olemisen ajan ja onhan täällä muuten sitten tonttua tontun vieressä.

Irmelin kanssa ollaan soiteltu, kuulemma on menoa tiedossa kun päästään Suomeen, ihanaa! On kivaa päästä porukalla taas treenaamaan koiria ja Turun näyttelykin on vielä sitten tiedossa. Epäviralliset agilitykisatkin on, Uni pääsee kaahottamaan Irmelin kanssa. Uni tykkää!
Suomen missio mulle on talvikengät, olen nyt niin monta vuotta kulkenut kävelykengillä / lenkkareilla, että nyt tänä vuonna ajokortin kunniaksi hommaan nyt kunnon kengät, millä ei varpaat palele kun käy pakkasilla metsässä kahlaamassa lumessa ja mitkä sopii ihan oikeasti jalkaan. Unilla onkin vetovaljaat ja aisat niin saan Lucan laitettua pulkkaan ja Unski saa vetää kun käydään metsässä mihin ei kärryillä pääse. Pitää hommata vihdoin se kauan puhuttu lampaantaljakin niin saa laitettua sen pulkkaan. Niin ja sellainen pulkkakin mistä Luca ei ihan heti tipu pois :D Iskä toi kesällä Lucalle Stigan, mutta rattikelkka on jannulle vähän turhan kehittynyt vempele vielä.
Nyt alkaa taas matka kuume nousemaan, kohta tullaan!
- No Comments »
- Posted in Päivittäinen elämä





