Go to content Go to navigation Go to search

Suunnitelmat jäihin

Lokakuu 31st, 2009 by pia

Tänään käytiin ajelemassa Gävlessä, jotta tiedän vähän mihin joudun kun inssi tulee. Vitsit olikin iso kaupunki, siellä saa tosiaan pujotella liikenteen joukossa ja porukkaa riitti.. Saas nähdä kuin sujuu, olin kyllä kuin kalavedessä mutta saa seurata tosi tarkkaan kun Gävlen keskusta on täynnä yksisuuntaisia ja lähtöpaikka on ihan ydinkeskustassa. Liikenteen uudelleen järjestelyjä riitti, kun oli tietöitä tosi paljon, mutta se on myös hyvä juttu että kestää ihan ruuhkantakia liikkuminen niin ei joudu pitkää lenkkiä heittämään. Moottoritiellä heitetään varmaan lenkki.

Gävlestä haettiin samalla kaksi käytettyä akvaariota, jotta saadaan kalankasvatus jatkumaan. Pienet poikaset tarvitsevat vähän isomman purkin missä asustaa. Isompi on 70l ja pienempi n.20l.  Samalla vanhaan altaaseen haettiin muutama kasvi kun oli tyrkkytarjouksessa ja kaloja myös. Haettiin partamonnipojille morsiammet ja 5 miljoonakalaa lisää. Saadaan tuleville miltsipoikasille vähän väriloistoa lisää. Olen ihan hurahtanut miljoonakaloihin, niiden poikasia onkin isossa kasvamassa.

Laitettiin heti tuo pienempi poikimisallas “tulille” ja uudet kalat sinne karanteeniin. Laitettiin isosta altaasta vesi ja hiekka, niin toivottavasti vesiarvot ei ponnahda niiden ansiosta ihan taivaisiin.  Muutaman viikon päästä siirrän uudet kalat isoon altaaseen ja poikaset tähän pieneen. 70l allas viritellään kunhan saan sille pöydän, suodattimen ja lämppärin hommattua joskus kun rahaa ilmestyy (Marja oli luvannut lotota meille *hih* )

Luonnollisesti kun oltiin Gävlessä niin käytiin myös Ikeassa. Sieltä ei pahemmin mukaan tarttunutkaan mitään. Korit hattuhylylle, Lucan huoneeseen automatto, roskis ja sitten muutama kynttilä. Eipä ole montaa kertaa ihan näin vähillä ulos selvitty. Niin ja tietysti Hilarius Hiiri, jonka Luca valkkasi mukaansa. Ensin Lucalle annettiin pieni hiiri, mutta kun Luca näki vastaavan isommassa koossa niin pieni lensi kaaressa lattialle :D

Sitten saatiin vähän uutisia tulevaa Suomen matkaa silmällä pitäen. Marjalla tulee olemaan Juri ja suuri laika koiransa West samaan aikaan kuin mekin. Asia kyllä varmistettiin ajoissa, että muita koiria ei tule olemaan paikalla kun tulemme. Ihan siksi koska meillä Harmi vetää kilarit vieraista koirista, varsinkin uroksista ja ei omaa yhtään itsesuojeluvaistoa ja tunnetaan myös nimellä “Liukas Luikku” eli karkaa pienimmästäkin välistä jos ovi aukeaa. Ja kun vastassa olisi vieras koira niin tiedetään kyllä mistä Harmi sen jälkeen löytyy..

Eli nyt on vähän auki kuinka asia hoidetaan. Hyvällä tuurilla Titillä on vielä juoksut kun olemme paikalla, eli sekin sotkisi poikien ajatukset entisestään. En kuitenkaan ole valmis riskeeraamaan Harmin turvallisuutta tässä kohtaa, eli nyt mietitään mitä tehdään. Harmittaa kieltämättä aivan suunnattomasti ja mieli tekisi perua koko reissu. Ehkä pysytään Jyväskylässä ( jos vaan Tarja meitä kestää :D ).

luca-024

Halloween

Lokakuu 29th, 2009 by pia

Tänään päätettiin tehdä jotain vähän erillaista ja hilpaistiin Teemun tultua töistä Sadulle käymään. Luca niin nauttii Sadun lapsien toiminnasta ja meinasipa ekaa kertaa ihan leikkiinkin lähteä. Hieman mietityttää, ehkä ensi kerralla. Hienosti kuitenkin seuraili tyttöjen juttuja ja vie tytöille tavaroita, eli ei ole millään tavalla mustasukkainen.

Sadulta kuultiin, että kaupungissa oli Halloween markkinat ja Miljalle oli pukukin hommattu. Me sitten sinne siirryttiin ja kaupatkin oli myöhään iltaan auki. Oli ihan kiva Lucan kanssa kävellä markkinoilla, käytiin köyttäkin vetämässä ja Luca voitti sinisen dinosauruksen.  Siitä sitten siirryttiin ostoskeskukseen missä oli tyrkyllä college paitoja 2€ kappale, joten ostettiin molemmille omat. Ei tosiaan mitään nättejä mutta kotikäyttöön enemmän kuin sopivia.

Päätettiin käväistä nopeasti katsomassa kenkäliikkeessä (virhe) kun oltiin menossa ruokakauppaan. Lucalle ei löytynyt edelleenkään sopivia talvikenkiä, mutta sisätossut löytyi. Meillä kun on kylmät lattiat niin pakko olla aina jotkut tossut jalassa. Itse olen todennut “Sepherd” merkkiset lampaannahkatossut parhaiksi, lämpimiksi ja kestäviksi joten sellaiset Lucalle ostettiin. Siellä oli sitten isossa alessa ka juuri minun kokoiset shepherdit korkeilla “säärystimillä”, pakkohan ne oli pois ostaa..  Nyt on sitten kesälle omat kesä sepherdit mitkä sain äitienpäivälahjaksi ja talvelle kahdet tossut. Minä kun omaan palelevat jalat myös kesäisin.. Kävin katsomassa sepherdin sivuilta talvikenkiä, mutta ne unohdin samoin tein - oli vähän hintavat :D

perhe-009
Meidän perheen talvimuoti, jokaisen omat tossut

Irmeliltä synttärilahjaksi saatu Lucan lemppari auto, mikä soittaa säveliä ja toimittaa montaa muutakin virkaa, meni epäkuntoon n. 2kk oston jälkeen. Ei soittanut kaikkia lauluja loppuun jne. Teemu soitteli valmistajalle (fischer price) ja sanoivat että lähettää heille. Marja sen otti matkaan ja laittoi postiin kun palasi Suomeen. Sen koommin ei kuulunut autosta mitään. Teemu soitteli ja kyseli muutama päivä sitten että mikä on tilanne ja meille on kuulemma tulossa Hollannista uusi auto! Eli eivät lähteneet korjaamaan vaan Luca saa ihan uuden härveli tuotapikaa kotiin. Hienoa palvelua etten sanoisi! Piristi kyllä harmaata päivää.

Joululahjat alkaa olla hankittu, kohta alkaisi niiden paketointi urakka jotta saadaan kaikki valmiiksi ennen lähtöä. Mulla on joulutonttuja ripoteltu pitkin kämppää ja jouluverhot on pestynä. Marjalta meinasin kysäistä jos vähän lyhentäisi niitä niin olisi parempi. Tänä vuonna vietetään eka “lapsellinen” joulu täällä kotona, Lucalle tulee pukkikin kylään vaikkei olekaan yhtä kiva kuin viime vuonna!

Päiväkoti varmistui

Lokakuu 28th, 2009 by pia

Tänään tuli tieto, että Lucalle on varmistunut hoitopaikka “monikulttuurisesta päiväkodista”. Hieno juttu, juurikin sinne haettiin, heillä oli kivasti esitelty ideologiaa heidän tavastaan hoitaa lapsia.

“Haluamme lapsien oppivan, että ei ole väliä, mitä väriä olet tai mistä maasta olet kotoisin. Olemme tietoisia monimuotoisuudesta jokapäiväisessä elämässä, se on luonnollista, että olemme erilaisia. Pidämme erittäin tärkeänä kielen kehitystä.”

Joten tuonne sitten meidän pikkuinen lähtee “vieraiden paijattavaksi”, vähän jännittää mutta se tekee hyvää meille kaikille. Mielenkiinnolla odotan kuinka hoito lähtee toimimaan. Teemu on tammikuussa kaksi ensimmäistä viikkoa isyyslomalla, jotta tutustuvat rauhassa hoitopaikkaan. Kolmannella viikolla joutuu poju sitten ihan yksin jäämään sinne.

lucaa-002

Ja siis meillähän ei koirat sohvilla ole!

Lisäksi ollaan saatu “kiusaksi”  totaalinen uhma. Mistään ei saisi kieltää ja jos Luca jonkun tahtoo eikä saa niin alkaa sen maallinen huuto ja raivo. Tiistaina ekasta kaupasta mun oli pakko kävellä huutava muksu sylissä ulos. Luca ei halunnut olla kärryissä, sylissä eikä kävellä käsi kädessä vaan olisi tahtonut repiä kaiken hyllyiltä alas. Alkoi huuto, rimpuilu ja lopulta huutaa ja raivoaa lattialla selällään (no tuli tuokin koettua, mä luulin että se on legendaa..) Sen jälkeen oli kuitenkin pakko mennä ruokakauppaan ja samaan aikaan kaikki tutut tietty siellä, voi jesus että hävetti. Me mentiin edeltä Lucan kanssa leikkimään auton kanssa (sellainen johon syötetään rahaa niin se liikkuu) jotta ukko saa ostokset tehtyä. Koko automatkan kotiin huusi kuin hinaaja.  Lisäksi yksi päivä tässä puraisi niin kovin kädestä, että siitä muistuttaa edelleen mustelma..

Eipä auta mikään muu kuin olla rauhallinen. Tänä aamuna taas sellainen raivari ettei paremmasta väliä kun tultiin alakertaan ja Luca olisi tahtonut rappusissa leikkiä. Se ei nyt oikein käynyt päinsä… Tuloksena eteisessä selällään pää punaisena kiljuva kakara. Päätin antaa olla ja kävelin keittiönpöydän ääreen istumaan kahville. Hetken kuluttua tulee poju ottamaan kädestä kiinni “mennään leikkimään” ilmeellä. Aaaww, on se silti vaan niin suloinen

Autokoulusta joo tota.. Kirjalliset ei menny läpi, vaan eipä jääny paljosta kiinnikkään. Menin ihan lukkoon kokeessa, vielä kun jouduttiin mun tietokoneen kanssa vekslaamaan että saatiin Suomeksi. Siinä vaiheessa olin jo ihan hukassa ja myönnettäköön että en kyllä kaikkiin tiennyt/muistanut vastausta, osaan oli muuttunut säännöt (mulla autokoulukirja on vanha) ja osa sitten meni vituiksi ihan jännittämisen takia. ARGH, kyllä voin sanoa rehellisesti että olin loppuviikon kuin perseeseen ammuttu karhu, oma moka ei voi mitään.

Tänään oli inssi. Meni ihan hienosti, aloitettiin valojen tarkastuksella ja siitä liikkeelle. Sain vikoja koko kirjallisen :D

Eka syy oli että vilkutin liikenneympyrään “sisään” kun mennään suoraan tai kolmannesta ulos. No tämä oli tarkistettu autokoulusta, että kiitos vaan heille että neuvoivat väärin :D Tosin niin ne täällä autokoulussa oikeesti opettaakin, että tiedä sitten. Ens kerralla muuten en vilkuta kuin ulos mennessä.

Toisen ihan myönnänkin, isolla tiellä menin tiensivuun, mutten penkalle tarpeeksi. Kyllä toiset hienosti ohi meni, eli ei haitannut muita.

Kolmas, peruuttamisessa en katsonut tarpeeksi ympärille ( tarkemmin sanottuna eteen).. Itse peruuttamisessa ei suurempaa vikaa. Hmm, no jo osaan peruuttaa katsomatta eteen niin eikö se riitä :D

Neljäs oli kaistanvaihto, äijä sano vaihda kaistaa. Laitoin vilkun ja sitten katsoin. Eli siinä kossahti, ei kuulemma saa vaihtaa kaistaa jos joku on taaempana tulossa, jottei se säikähdä :D No ok, vaikka olisin ensin katsonut olisin silti vilkuttanut ja sitten vaihtanut kaistaa. Säikkyköön muut vaan, mutta kyllä mä silti ilmoitan että tahdon tulla sun kaistalles. Enhän mä ikinä Tukholman ruuhkassa (tai muunkaan suuremman kaupungin) pääse koskaan haluamalleni kaistalle..

Mutta joo, ens kerralla… Ei kyllä vituta pätkääkään -  olen tyytyväinen ajooni suurimmaksi osaksi!

Maanantait..

Lokakuu 19th, 2009 by pia

Lucan kanssa aamulla ei jaksettu nousta vaikka herättiin kyllä Teemun kolisteluihin. Laskin Lucan takaisin maaten ja käänsin kylkeä. Hienosti Luca nukkuin vielä puolisen tuntia, oli kyllä kiva nousta vaan huomatakseen että lumi oli maassa! Siinä sitten touhuiltiin ja odoteltiin aamun valkenevan, jotta päästiin ulos leikkimään.

lucan-lumi-019lucan-lumi-005

No olipahan sitten ihmettelemistä lumessa. Heti huomattiin että on liukasta ja kylmää, pitipä vielä maistaakkin. Koirat otti kyllä kaiken ilon irti, Harmi ja Vanu leikkivät selkeästi rosvoa ja poliisia vetäen hippaa ympäri pihaa. Aika nopeasti kuitenkin tuli väsymys Lucalle ja käytiin kakkos aamupalan kautta nukkumaan.

Lucan nukkuessa sain hyvin taas kerran siivottua ja laitettua kämpän kuntoon. Kerkesin hetkeksi oikaista itseni sohvalle ennen kuin vaativa huuto kuului itkarista. Naapuriin tullut äijä herätti Lucan kolistelemalla, jotta päikkärit jäi sitten vähän lyhyiksi. Eipä tuo mitään haitannut, Teemu kävi ruokatunnilla kotona pikaisesti.

lucan-lumi-051lucan-lumi-065

Teemun tullessa kotiin jannu olikin jo ihan valmista kauraa päikkäreille, joten sai ihan rauhassa mennä nukkumaan. Kun Luca heräsi lähdettiin käymään kaupassa, samalla harjoittelin parkkeeraamista. Tuntuu paremmin parkkeeraaminen onnistuvan peruuttaen kuin etuperin ajaen :D On mullakin siis ongelmat, peruuttelin vielä takaisin tullessa pihaankin pimeässä. Ja ne jotka ovat meillä käyneet tietävät ettei se ole aina niin helppo paikka. Eli hyvin sujuu!

lucan-lumi-008

Kahdeksan jälkeen taas nukkumatti kutsui pienen kulkijan mukaansa. Huomenna siis taas pirteänä ylös!

Viikonloppu meni ja vihelsi mennessään

Lokakuu 18th, 2009 by pia

Niin sitä taas viikonloppu olisi melkein ohi. Ollaan nyt nautittu kun ei ole ollut mitään ylimääräistä järjestetty. Lucan kanssa kovasti touhuttu ja ulkoiltu, vaikka kelit on olleet aika huonot. Märkää ja märkää, ei ole enää pakkasiakaan pahemmin ollut. Oli muuten piristävää huomata, että tätä blogia lukee joku muukin kuin Teemu, kiitos teille jotka olette terveisiä jättäneet! :)

metsaa4

Lauantaina käytiin Lucan kanssa Marilla & Arilla Ljusdalissa vierailulla. Luca oli vieraskorea ja seisoskelikin hiljakseen vähän kauempana kun muut jutteli. Mutta tulihan se “normaali rämäpääkin” esille kun oli hetken oltu ja tutustuttu. Arin ja Marin jackrussel Reko oli kiva juttu, Reko ei väistä Lucaa niin Luca tykkää. Vierailu meni Lucan kannalta vähän pitkäksi ja kotiin tullessa olikin sitten iltapuuro ja nukkumaan meno. Pää painui tyynyyn ja kuorsaus alkoi, ei tarvinnut muuta.

Tänään sitten vietettiin laiska sunnuntai. Aamulla vähän siivoiltiin, mutta kun Luca meni päikkäreille me jumituttiin sohvalle. Oli ihanaa vaan olla tekemättä mitään, taisi itse sun kukin katsella unikuvia samalla. Oli kyllä levännyt olo kun Luca heräsi. Käytiin taas metsässä iltapäivällä, Luca hömpötti menemään ja tutkiskeli sieniä.  Koirat painelivat siinä samassa pitkin metsiä.

metsaametsaa3

Ari ja Mari päättivät tehdä vastavierailun heti perään ja tulivat iltasella kahville. Reko koira oli mukana ja meidän hurtat tykkäsivät ihan hirveästi ajatuksesta. Luca jätti toiset päikkärit väliin ja olikin ihan loppu kun vieraat lähtivät. Talentin jälkeen sammui jannu taas kuin saunalyhty. Tuskin enää heräjää.

Meillä sauna lämpiämässä, meinasin ottaa viinilasillisen ja lukea autokoulun kirjaa. Nyt ollaan taas puolessa välissä, joten eiköhän tuo ole kohta taas kahlattu läpi. Ainakin on kerrattu :) ! Jännittää ihan vietävästi inssi, ei niinkään kirjalliset. Kuitenkin tässä kolmen vuoden ajamisen aikana on tulleet omat tavat ajaessa, mitkä ei välttämättä ole aina inssin mielestä niin hyvät.. No nähdään myöhemmin meneekö läpi.

metsaa2

Liukasta

Lokakuu 15th, 2009 by pia

Se olisi sitten suoritettu Risk 1 & 2 osat, jotka täytyy suorittaa ennen kirjallisia. Tänään oli siis tuo Risk (halk) 2, mikä sisältää liukkaalla ajamisen & teorian. Kuten sanottu, opettajana toimi täysin Ruåtsalainen vanhempi mies joka ei englantia ymmärtänyt eikä puhunut. Mutta hyvin se kuitenkin sujui, läpi meni!

Sain kehuja auton hallinnasta, vaihteiden käytöstä ja ohjauksesta. Olin ainut porukasta, joka ei menettänyt auton hallintaa (Kurssin vetäjällä oli kyllä kova yritys) tai saanut autoa sammutettua. Huomaa kyllä että ollaan Teemun kanssa näitä liukkailla treenattu ja olen autoa jo useamman vuoden opetusluvan varjolla ajanut. Nyt on hyvä mieli sitten tulevaa inssiä silmällä pitäen.

Aamulla herättiin Teemun kanssa samaan aikaan ja hoidettiin aamutoimet. Siitä Teemu sitten jatkoi töihin ja me Lucan kanssa jatkettiin aamua. Teemu tuliki sitten aikaisin ja kymmeneltä lähdettiin ajamaan kohti Söderhamnia jossa on lähin Halkbana. Luca ei nukkunut autossa, eikä nukkunut sitten muutenkaan koko päivänä. Vasta takaisin tullessa nukahti tunniksi.

luca-koira-057

Söderhamnissa käytiin kaupassa ja ostamassa upouusi pottakin. Fischer Price:n hieno sammakkopotta lähti mukaan josta Lucakin innostui. Lisäksi lähti uusi talvipipo, joka oli “pakko ostos” hintaa oli karvapipolle huimat 2,5€ niin ei tarvinnut monesti miettiä.

Illasta Luca sitten painelikin nukkumaan heti kahdeksan maissa, vaan ei meinannut nukkua. Edelleen on poju nuhainen, joten ei meinannut uni löytää hakijaansa. Vaan saatiinhan jannu lopulta nukkumaan. Me lämmitettiin saunaan ja sain luettua taas autokoulukirjaa 40 sivua. Ties monennenko kerran luen samoja asioita, vaan parempi vaan prepata. Kunhan saan tuon luettua taas niin sitten vaihdan kirjaa vanhempaan versioon :D

me-030

Lucalle täytyy alkaa nyt katsomaan talvipopoja. Ollaan pakkasella niin paljon jo, että alkaa nuo nauhakengät olemaan liian vilpoiset. En täältä ole löytänyt mieleisiä (lämpimiä, tukevia + vedenpitäviä) joten odotellaan varmaan Suomeen tuloa.  U:kin Alinassa oli aika asiantunteva palvelu ja kiva valikoima. Tosin Jyväskylässä vieraillessakin pitää käydä puljut läpi. Kohta pitää alkaa myös Joululahjoja miettiämään, Apua! Tässähän tulee kiirus, että saa kaiken tehtyä ennen Suomeen tuloa ja siihenhän on aikaa vain kuukausi!

Näköjään harrastan näitä romaaneja, kukaan ei varmaan jaksa edes lukea :D

Keskel viikkoo taas

Lokakuu 14th, 2009 by pia

Aamulla Luca päätti kerrankin nukkua pidempään eli 7.30 vasta heräsi ja aloiteltiin aamutoimet ilman Teemua siis. Leikittiin ja katsottiin TV:tä. Aamupuuron kanssa ei tällä kertaa onnistanut, Luca mielestä oli kivampaa kun puurot oli lattialla eikä suussa. Yksi lusikallinen maistui ja sen jälkeen ei enää kelvannut, yritin myöhemmin uudelleen, mutta sama peli jatkui. Yhdeksältä alkoi taas juttu olemaan ‘väsynyttä’ ja laitoin jannun unille - aamupala jäi vähäiseksi. Ei vain tänä aamuna kelvannut.

pihalla-0811pihalla-061

Kahdeltatoista kuului vaativa parkaisu itkuhälyttimestä, eli Luca heräsi. Tehtiin sapuskaa ja Lucallekkin maistui sapuska nyt. Taisi alkaa nälkä tulemaan, kun ei aamulla ihmeellisemmin ruoka maistunut. Kokkailtiin Lucan kanssa pastaa ja bolognese kastiketta ja se upposi oikein loistavasti, Luca taas kovasti söi itse ja naama oli sen näköinen! Mukista juominen onnistuu ongelmitta, mutta tuo syöminen kaipaa edelleen harjoitusta - kuten kuvasta näkynee ;)

ruoka-002

Teemun tultua töistä käytiin ulkoilemassa vähän ennen kuin Panu tuli käymään. Huomenna olisi sitten tiedossa liukastelua auton kanssa, eli Halkbanalle vie tie. Panu oli kiltti ja tuli töiden jälkeen käväisemään kahvilla ja käytiin vielä kerran ajelemassa hänen manuaali vaihteisella autollaan. Panun auto on pieni farkku ja täytyy sanoa, että kyllä se on paljon helpompi käsitellä kuin meidän V70 volvo. Volvero on kuitenkin iso ja kankea kääntymään, mutta en sitä silti vaihtaisi! Luca nukkui toiset päikkärit Panun vierailun ajan, joten Panu jäi meille kuuntelemaan itkuhälytintä kun käytiin ajelemassa. Hyvin nukkui ;)

pihalla-096

Illan Teemu leikki Lucan kanssa kun setvin “moppien” turkkeja, olivat taas vähän takussa kun pihalla lumessa ovat pyörineet ja siinä sitten kuivattelemaan sisälle -> umpisolmuja :D No Luca nautti iskän kanssa olosta ja minä pistin aivot narikkaan ja tuijottelin TV:tä. Tunnin jälkeen Luca tuli vaativasti kädet ojossa - “Äiti ota syliin”  ilmeellä.. Taisi olla ikävä? Mamman mussukka <3

Kylymää!

Lokakuu 13th, 2009 by pia

Tänään olikin sitten vilpoinen päivä, ei kivunnut yli kahden asteen koko päivänä mittari. Ensilumikin satoi yöllä ja pysyi koko päivän maassa. Hrr, illalla tiivistettiin keittiön listoja ja ikkunoita. Kyllä auttoi ihan selkeästi, hyvä niin.

Aamulla Luca meinasi nukkua Teemun lähdön ohi, mutta Ilona kilttinä tyttönä päätti rampata niin kovaäänisesti että Lucakin heräsi. Koko aamun oli todella pahalla tuulella ja nukkumaan pistin heti yhdeksältä. Luca on nyt viikonlopusta lähtien ollut tosi pahalla tuulella ja kitisee vähän kaikesta. Mikäköhän mahtanee vaivata. Tänään myös muutamaan otteeseen teki kunnon raivarit. Ensin kaupassa kun en antanutkaan parkkipaikalta lähteä takaisin autotielle vaan hain autoon ja nyt illalla kun piti saunasta lähteä..

7

Jokatapauksessa päikkäreiltä Luca heräsi tutusti kahdentoista maissa ja juotiin maidot siihen päälle. Teemu tuli käymään kotona ja Lucankin päivä vähän kirkastui. Leikittiin ja puuhasteltiin sisällä ja kun Teemu tuli töistä lähdettiin pellolle. Siellä koko lauma taas kirmaili ja kamerakin osui mukaan. Luca väsähti tällä reissulla kotiin tullessa vaihdettiin vaan kuivat vaatteet ja Luca meni päikkäreille.

61

Autokoulustakin soitettiin, liukkaankelinajo olisi ollut torstaina, mutta englanninkielinen kouluttaja on sairastunut. Hetken mietin ja sitten totesin, että ei hätiä mitiä, enköhän sen sitten På Svenskakin handlaa. Eli musta tulee kovaa vauhtia hurri! Katsotaan miten menee, mutta uskoisin että ongelmitta. Pitäisi vähän kasvattaa itsetuntoa kun kyllähän mä osaan kun vaan uskon niin.

iu

Kuudelta herätettiin Luca ja käytiin kaupassa. Luca taas tuttuun tapaan etsi “kärryauton” ja sillä ajeli kaupassa. Kaupasta lähtiessä Luca tahtoi ajaa sellaisessa leikkiautossa joka rahasta liikkuu, no pakkohan sillä on ajaa kun poju niin tahtoo. Luca nautti ja nauroi kun sai ajella ja napeista vielä lähti mitä erillaisimpia ääniäkin.

Saunassa käytiin ennen nukkumaan menoa, se on Lucan lempparia!

Ruotsia ruotsia ruotsia

Lokakuu 12th, 2009 by pia

Tänään sitten oli luento “Don’t Drink & Drive” joka kesti yhteensä 4tuntia - Ruotsiksi. Olin pudota pyrstölleni kun totesin, että ymmärsin melkein koko höskän. Muutamaan otteeseen ‘tipahdin kyydistä’ kun  luennoitsija puhui aivoista ja miten alkoholi vaikuttaa eri alueisiin, niitä sanoja en kaikkia yhdistänyt mutta muuten meni ihan loistavasti. Uskomatonta, en ymmärtänytkään miten paljon ymmärrän.

me-028

Luca vietti tämän ajan Teemun kanssa Hudiksvallin keskustassa, oli muuten poju jo untenmailla kun Teemu tuli hakemaan minut luennolta. Meinasin mennä heti moikkaamaan pojan, mutta hipsinkin suoraan etupenkille kun huomasin jannun olevan ‘tiedottomassa tilassa’. Olivat tutkiskelleet kaupunkia ja hakeneet samalla listoihin eristeet, että talo ei nyt pakkasilla kovasti vetäisi. Katsotaan auttaako.

me-023

Kotona oltiin vasta yhden jälkeen, haettiin kanasalaatit tullessa ja popsittiin ne ennen kuin Teemu lähti töihin. Sielläpä Teemu sitten puursikin niin kauan että siivooja  oli enää ainut työtoveri, eli pitkäksi meni. Me Lucan kanssa leikittiin, katsottiin “Kadonneen jäljillä” ohjelma netistä, voi jösses että vetistelin niitä katsoessa, Lucakin ihmetteli. Iltapäikkäreiltä herätessä Luca oli aika kiukkuisella päällä ja oli nukkumaan menoon saakka. Taitaa flunssan jälkimainingit vähän vaikuttaa asiaan.

me-007

Ja unikoulu tosiaan teki silloin aikaisemmin tehtävänsä. Nyt on jannu jäänyt mutinoitta omaan sänkyyn. Eilen laitoin tunnin liian ajoissa nukkumaan, kun tänään oli aikainen herätys ja silti Luca nukahti hienosti itse. On kyllä ollut sanoin kuvaamattoman helppoa nyt tällä tavoin.  Silti joka kerta kun laskee pinnikseen, tulee olo että alkaakos se nyt vehtaamaan heti. Ja muuten,  Lucan unipussi on ihan ehdoton! Ei ole tarvetta joka välissä tarkistaa peittoa kun unipussi pitää pojun lämpimänä. Meidän pieni hajuherne <3

luca-hymy-024luca-hymy-015

luca-hymy-031

Meidän pieni hammaspoika, kaikki alkaa kohta olla paikoillaan

Kylmä Lokakuu

Lokakuu 11th, 2009 by pia

Nyt on syksy kääntymässä kovasti talven puolelle, pakkasella ollaan joka yö ja aamullakin piha vielä ihan jäässä. Lucakin sai flunssan perjantaina ja kovasti niiskutellut. Nenäsuihkeella ja Nenä-Friidalla ollaan pärjäilty. Yöt on olleet katkonaisia flunssan takia, Teemu sai pitkästä aikaa nukkua pojan kanssa ;) Kyllä sitä on taas nauttinut kun on saanut ihan rauhassa kääntyillä ja vääntyillä ilman pelkoa pojan herättämisestä.

aamuna-ulkona-039

Viikonloppu on muuten mennyt tosi rauhallisissa tunnelmissa. Teemu on myös pienessä flunssassa ja itse olen saamassa sitä, joten ei olla kovasti mitään tehty. Hiukan siivoiltu ja ulkoiltu koirien kanssa.

Eilen kävivät Panu & Anu kylässä, kävin ajamassa heidän autollaa lenkin. Tarvitsee nyt ennen inssiä harjoitella vähän niiden vaihteidenkin käyttämistä etten niiden takia reputa inssiä. Jää kyllä sitten ihan muusta kiinni. Huomenna on alkoholin, huumeiden ja liukkauden teoria, eli käyn Hudiksvallissa kuuntelemassa neljän tunnin luennon noista aiheista. Pakollinen ennen kirjallisia / inssiä. Lisäksi ensi viikolla on liukkaalla ajamisen koekin. Noita ei pitäisi pystyä reputtamaan :D

aamuna-ulkona-224

Luca alkaa nyt oppimaan lusikalla syömisen jaloa taitoa, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä että puurot on yleensä siellä mihin ne ei kuulu. Toisinaan Luca lapioi koirille puuroa, voitte kuvitella miltä mopit näyttää kun ovat puurossa.. Mutta eiköhän se tästä, viime viikolla Lucalla oli aikaa ettei tahtonut syödä ollenkaan. Mutta onneksi se näyttää menneen ohitse!

aamuna-ulkona-073

« Previous Entries