Go to content Go to navigation Go to search

Keskelviikko taas

Elokuu 26th, 2009 by pia

Keskiviikko se taas pyörähti ohitse ja melkeen ollaan jo torstain, eli lähtöpäivän puolella. Suomeen taas tullaan pikaisesti käymään, Helsinkiin minun isäni ja veljiäni moikkaamaan. Tullaan laivalla Turkuun ja Marja mummu on siellä vastassa, tulee Lucaa katsomaan. Tulee kiireinen reissu, samalla on muutama näyttelykin taas sovitettu.

Nähdää taas paljon kavereita ja tuttavia, harmittaa että niin harvoin nähdään. Tänään on taas ollut sellainen päivä, että on ollut Suomeen kaipuu. Harvemmin sitä enää on ja haihtuu aika nopeasti aina Suomen reissuilla *heh* En oikeastaan tiedä mitä kaipaan Suomesta, kavereita varmaan eniten. Olisihan se kivaa, että Lucakin näkisi enemmän kummejaan ja sukulaisiaan. Onhan kavereita tietty täälläkin, mutta on silti ne “vanhat kaverit” aina niitä “vanhoja kavereita”. Noh, taas sitä kiittää kun kotiin takaisin pääsee. Kai sitä eniten alan kaipaamaan töihin pääsyä - pelottavaa mutta totta.

Tänään Luca heräsi vasta 08.20, ihan hyvällä tuulella oli. Ja kuten normaalia, päikkäreille tarkasti yhdeksältä. Itse aloin väsäämään Tittiä lähtökuntoon, siinä menikin sitten siihen asti että Luca heräsi. Teemu tuli taas kotona käymään, hakemaan unohtuneita papereita. Itse värkkäilin sitten noita tavaroita kuntoon. Tänään ei olekaan paljon muuta tehtykkään. Siivosin tietty torpan kuten joka armas päivä - Kuka täällä oikein sotkee ?!

Jonna kävi iltasella kahvilla, pikainen kahvitus kun oli ollut tosi myöhään töissä. Käväisin myös nopsaan Unin kanssa fillaroimassa sen tutun 6.5km, sadekin ehti loppumaan. Lucan nukutus onnistui suhteellisen nopsaan, voi kun se onnistuisi Suomessakin!

Tiistai

Elokuu 25th, 2009 by pia

Tänä aamuna ei herätykkään siihen, että iskä olisi vielä kotona. Vaan Teemu oli kerennyt n.20min aikaisemmin jo lähtemään töihin. Hoidettiin aamuhommat siis ihan kaksin. Mikäs siinä touhuillessa, hyvä päivä ja Lucalla hauskaa. Vähän ennen nukkumaan menoa Luca katseli AnimalPlanetia mahan päälläni köllötellen <3

Luca heräsi 12.30 ja iskä tuli käymään kotona. Lucalla taas niin ikuistamisen arvoinen meno kun se tajusi, että iskä tuli taas. Luca kyllä yhdistää nyt jo koirien eteiseen hakeutumisen, että joku on tulossa. Sitten hypätään lattialle “isi isi” Teemun ruokatunti sujui vikkelään ja joutuikin lähtemään aika pikaisesti takaisin, me jatkettiin päivän viettämistä.

hudik2

Päivällä ajeltiin nurmikkokin, oli taas päässyt vähän savanniksi kun sataa vähän joka päivä. Ei ole kiva antaa Lucan leikkiä kun ruoho on liian pitkää ja siksi myös kokoajan kosteaa. Nyt saatiin etupiha leikattua. Teemu leikkasi pitkän pätkän Lucan kanssa, Lucalla oli superkivaa. Onneksi siinä on “Lucan työntö aisakin” niin pääsevät tandemina ajelemaan. :-)

videoa

Teemun kaveri oli tänään kysellyt kelpaisiko pannuun suurempi vesisäiliö. No tottakai! Vanha on 100l ja nyt tulee 500l säiliö kaveriksi. Kävivät illalla seitsemältä hakemassa parin kaverinsa kanssa sen meille, samalla veivät vanhat lautalavat pois peräkärryllä. Pellettien mukana tulee aina lava ja niitä on kertynyt ihan liikaa tuohon sivupihalle, no nyt nekin on pois.

Yhdeksän jälkeen Teemu palasi kotiin ja pääsin vielä heittämään fillarilla lenkin. Ihan liian pimeää ja jostain syystä porukkaakin hulluna liikenteessä, joten tyydyttiin lyhimpään 3.5km lenkkiin. Uni tuntui olevan tyytyväinen.

Nukuttamisesta on nyt tullut ongelma, eilen ei meinannut millään nukahtaa. Nyt taas sama juttu, Teemu kokeilee nyt jos saisi nukkumaan.

Viikonlopun kisailut ja vieraat

Elokuu 24th, 2009 by pia

Niin se viikonloppu taas viuhahti ohitse kun oli vieraita ja agilitykisoja. Perjantai illalla saapuivat kasvatinomistaja Mona kera tyttärensä Novan ja kasvattini Novan (Living Dream) ja tietty Ilonan kanssa. Ilta meni ihmetellessä, käytiin harkkaamassa Ljusdalissa agilityä tyttöjen kesken kun Teemu lähti käymään kaupassa. Uni pelitti oikein näppärästi.

agility-002

Luca tykkäsi Novasta kauheasti. Hieman vieroksui vieraita ja pojusta kuoriutui aikamoinen mammanpoika. Luca viihtyi hyvin sylissä tuijotellen vieraita. Hieman kävi tökkäämässä sormella Novaa “Pureeks toi” ilmeellä :-) Hyvin kuitenkin leikkivät Novan kanssa, Nova kanteli leluja Lucalle ja Luca otti mielellään vastaan.

Nukahtaminen toikin sitten omat ongelmat. Lauantai iltana kauhea tappelu unta vastaan, meni varmaan tunti ennen kuin saatiin nukahtamaan. Teemukin kävi jopa kokeilemassa, laihoin tuloksin. Lopulta Luca rauhoittui kun laitettiin Monan syliin ja kävin suihkussa. Sitten sain jannun nukkumaan.

agi

Lauantaina herätys klo. 06.00 Mona ja Nova lähtivät koirien kanssa kisapaikalle seitsemältä. Kisat venähtivät harmittavasti kun toinen kehä ei toiminut lainkaan. Oltiin aamulla 10.00 paikalla ja eka kisa meille alkoi vasta kuuden (!) aikaan. Kotona oltiin yhdeksän jälkeen, Luca nukahti hyvin.

Ja sanomattakin selvää, että vettä tuli kuin kaatamalla koko lauantain kuinkas muuten. Onneksi oli kurapuku kiitos Marja mummin, käytiin vielä ostamassa lauantaina siihen sopivat kumpparit niin Luca sai sateesta huolimatta vähän liikkuakkin kisapaikalla. Tuloksista sen verran, että Ilona sai yhden nousunollan agilityradalta sijoitus oli neljäs. Loka sai myös kakkosista nollan hyppyradalta sijoitus toinen!

Sunnuntai aamuna vahingosta viisastuneena (ja mahdottoman väsyneenä) olimme paikalla vasta kahdentoista jälkeen. Lucalla oli hyvä päivä, aurinko paistoi ja Luca sai painella pitkin ruohikkoa. Hieno päivä, Ilona piti huolen taas menestyksestä ja nappasi hyppyradalta taas nollan ja sijoitus kaksi!

agility-012

Sunnuntain nukuttaminen ei taas oikein meinannut onnistua. Saatiin useamman kerran käydä kokeilemassa ennen kuin Luca nukahti, mutta aina se nukkuu sitten aamuun asti ilman heräilyjä. Kerettiin aamulla taas iskä näkemään ennen lähtöä. Viikonloppu vissiin vaati veronsa ja Luca oli koko aamun ihan hirveän väsynyt, leikittiin kuitenkin yhdeksään ja sitten päästin jannun nukkumaan. Nukkui vaunuihin jo ennen kuin kerkesin kunnolla ulos.

Herätys oli 12.30 ja iskä tuli käymään taas ruokatunnilla tuomassa leipää ja pitämässä päivän ekan tauon. Luca on kyllä niin loistava kun Teemu tulee ovesta ulos, pienen into on uskomaton!

Nyt ollaan vaan touhuiltu ja Teemu kävi Lucan kanssa kaupassa illalla kävin samalla Unin kanssa 6.5km pyörälenkin.

Torstai meni nopeaan :-)

Elokuu 21st, 2009 by pia

Eilen en sitten kerennytkään päivittämään, kummasti aika valuu käsistä tällä hetkellä. Aamulla herättiin seiskan maissa ja Luca suuntasi taas nukkumaan tuttuun aikaan yhdeksältä. Itse vähän siivoilin ja kunnostin Tittiä ja Råttaa. Luca heräili kahdeltatoista ja Teemu kävi syömässä taas pikaisesti. Luca kyllä tykkää ihan hulluna kun Teemu käy kotona ruokatunnilla, kovasti huutaa jo “iskää” omalla kielellään ja hokee “hei hei” vilkuttaen kun iskä lähtee.

ruokinta

Ulkoruokintaa ?

Kotiin Teemu tuli puoli neljä, Luca menikin aika nopeasti taas päikkäreille sen jälkeen. Kävin heittmässä 4km pyörälenkin siinä välissä. Olisin käynyt pidemmänkin, mutta tuuli niin kamalasti vastaan, että päätin jättää pidemmän lenkin myöhäisemmäksi. Unin jätin kotiin kun oli niin kuuma päivä, ei viitsi ‘vanhusta’ rassata  ;-) Kotona sitten siivoiltiin, tänään tulee kasvatinomistaja Mona 4v tyttären Novan kanssa, sekä kasvattini Loka ja Ilonahan tulee samalla kun on ollut siellä hoidossa. Viikonloppuna on agilitykisat lauantaina ja sunnuntaina Hudiksvallissa (80km  meiltä) joten kiire viikonloppu tiedossa. Kunnostettiin vierashuone aka Nalle Puh  huone.  Nova varmaan tykkää huoneesta ja Puhi jutuista.

tanssi

Let’s Zumba!

Luca herätettiin imuroinnin ja lattioiden pesun jälkeen, kello oli vähän yli kuusi. Ei olisi itse herännyt vielä silloin, mutta katsoin parhaaksi herättää että nukkuu yönsä vielä. Tosin tuntui, että jannu oli koko illan väsynyt. Käytiin pihallakin useasti leikkimässä, kun ei meinannut mikään oikein kelvata. Pihalla tuo tykkää olla, harmittavasti vaan itikoita varsinkin iltaisin pakkaa olemaan.

poju

Lähdin puoli yhdeksältä heittämään vielä iltalenkin pyörällä. Luca  jäi Teemun kanssa leikkimään, lenkki hieman venähti ja matkaksi tuli yli 12km. Vähän alle tunti meni, Uni oli ‘rättiväsy’ lenkin jälkeen ja vastassa oli myös väy poikakin. Teemu oli kunnolla leikittänyt kaverin, kun tulin pestiin vielä hampaat ja luettiin satu. Kävin viemässä yläkertaan nukkumaan, hyvin sammui ja nukkui aamuun asti.

kuppi

mietti

Keskelviikko

Elokuu 19th, 2009 by pia

Niin sitä taas olisi keskiviikko. Luca päätti herätä aamulla jo puoli 7, Teemu ei tällä kertaa kerennyt karkaamaan töihin. Aamuhommat oli hieman helpommat kun sain rauhassa käydä veskissä ja aamukahvitkin Teemu keitti, luksusta :-) Pakko vaan siitä oli sitten päästää äijä lähtemään ja jäätiin pienemmän kanssa kahden. Aamun touhuilujen jälkeen Luca sitten halusikin päikkäreille tuttuun yhdeksän aikaan.

Luca heräsi kahdeltatoista ja Teemukin päätti tulla ruokatunnilla kotiin käymään. Lucalla melkeen tulee jo “Iti, Iti!” kun Teemu tulee ruokatunnilla. Kaikki muu jää siihen paikkaan kun totean Lucalle, että iskä tulee. Pienen pojan naamalle tulee aurinkoinen ilme ja kauheella hääsällä tömpsytetään eteiseen vastaan. 

blogi15

Kaikkein paras oli kuitenkin Teemun kotiin tulo. Luca makasi rauhassa mun mahanpäällä kun katseltiin Animal Planet kananavaa ja Krokotiilejä. Teemu avaa oven ja Luca syöksähtää vauhdilla lattialle kauhealla innolla puhisten. Se olisi pitänyt saada videolle! Puoli nukuksista jannu heräsi innosta puhkuen kun iskä tuli vihdoinkin kotiin!

Luca meni päikkäreille aika nopeasti Teemun tulon jälkeen. Tälle päivää oli ihan ohjelmaakin, Titti piti rokottaa. Samoin kuin Ilona, mutta sen kävi luonnollisesti Mona hoitamassa kun Ilona on siellä hoidossa. Meinasin jo melkein unohtaa koko rokotuksen. Onneksi Lelulla on rokotukset samaan aikaan niin muistan muistuttaa iskääkin siitä. Kuulemma aika jo varattuna.

blogi16

Käytiin rokotusten jälkeen vielä eilisessä vaatekaupassa. Kävin hakemassa sen takin mikä jäi mietityttämään. Pistän Tarjan viaksi kun se yllytti hakemaan takin. Eipä mitä, se oli vielä parempi kuin muistin. T’äysin veden -ja tuulenpitävä, mutta silti uskomattoman hyvä liikkua sen kanssa. Vaikka agilityä voisi hyvin juosta tuon takin kanssa, no jos viikonloppuna sataa pääsee se tulikokeeseen.

Pistin vielä takin iltalenkille testiin. Ollaan nyt Unin kanssa käyty iltaisin heittmässä 7 -8km pyörälenkki. Ihanaa päästä hetkeksi ihan vaan menemään yksin. Ollaan nautittu, Uni raukka joutuu liikkumaan! On päässyt vähän lihomaan, joten nyt ollaan molemmat laihiksella.. (Pakko muuten vähän hehkuttaa, tuo takki oli S-kokoinen!)

blogi14

Lucan nukutus ennätysnopea, minuutin varmaan olin huoneessa. Sitten oli jo taju veks!

Säästöjä, säästöjä alesta

Elokuu 18th, 2009 by pia

Aamulla herätys vähän ennen seitsemää, Teemu oli jo kerennyt taas kaahailemaan töihin. Otettiin taas rauhallinen aamu. Aamu alkaa yleensä sillä että laitetaan pullo maitoa täyteen ja Luca juo sen sylissä tuhisten. Onhan se koko yön joutunut viettämään ihan omassa sängyssään, halipulahan kerkeää niin monen tunnin aikana iskemään. Ekoille päikkäreille sitä mentiin heti yhdeksän jälkeen.

blogi12

Lucan päikkärit olivat hieman rikkonaiset, kerran kävin siirtämässä kärryt kun alkoi satamaan. Siirsin suoraan takapihalle parvekkeen alle, ettei niin kovin sataisi. Yhden maissa jannu päätti herätä ja siinä sitten touhuiltiin ja odoteltiin iskää kotiin. Luca ymmärtää huisin paljon asioita, oli juuri aloittamassa kaapin purkamista muovikipoista kun totesin puoliksi itsekseni “Iskä tulee” loppui Lucan hommat siihen ja kauhealla touhotuksella ovelle. Meni hetki ennen kuin kerkesin mukaaan.

Teemun tultua juotiin kahvit ja ajateltiin lähteä käymään läheisen kaupungin sekatavara liikkeessä hakemassa kunnon ompelusaksia. Teemu kun innostui rusettien tekemisestä, niin siinä tarvitaan kunnon teräviä saksia ja kaikki meidän sakset on mallia tylsä, tylsempi, tylsin. Löytyi Fiskarssin sakset, oli sikahintaiset, toivottavasti hyvät myös pitkässä juoksussa. Meinattiin käydä nopeasti katsomassa Lucalle housuja paikallisesta liikkeestä, kun kaikki kunnon päälihousut on alkaneet käydä pieniksi ja syksy tulee kovaa vauhtia.

blogi10

Se ajatus “nopeasta” sai jäädä kun päästiin kauppaan. Alennusmyynnit loppusuoralla ja sehän on juuri se meidän paikka :-) Lucalle ostettiin 2 farkut = yhteensä 10€, kaksi pitkähihaista paitaa = yhteensä 10€, upea huppari (lähtöhinta oli 25€) hinta nyt 5€. Eli Lucan kamppeet peräti 25€! Ei paha ollenkaan.

Kaupassa oli hurjan halvalla myös takkeja naisille. No arvata saattaa että kokeilin yhtä sun toista.  Loppujen lopuksi mukaan lähti tuulen ja veden pitävä toppatakki hintaan 25€! Ihana vaaleanpunainen, tykkäsin. Hieman jäi mietityttämään ihana vedenpitävä syystakki, lähtöhinta oli 200€ nyt vain 40€. Oli uskomattoman kevyt päällä ja sen kanssa oli hyvä liikkua..

 blogi11

Eli vaatteeisiin saatiin tuhlattua 50€ yhteensä ja kyse ei ole mistään tarjoustalon tuotteista vaan tuolla on vain merkkikledjuja myynnissä. Siksi meinattiin vain pikaisesti käydä katsomassa, kun meidän kukkarolle sopivia kledjuja harvemmin löytyy tuolta :-)

Maanantai

Elokuu 17th, 2009 by pia

Uusi viikko alkoi sitten taas. Aamulla herätys vähän ennen seitsemää, kerettiin Teemu näkemään ennen kuin lähti töihin. Siinä sitten taas laiskasti hoidettiin aamutoimet ja päikkäreille taas suunnattiin kuten aina, yhdeksän maissa. Siivoilin siinä sen jälkeen ja roikuin netissä. Juuri kun päätin mennä hetkeksi lepuuttamaan, päätti Luca että päikkärit riitti kiitti! Eli aamun unet oli vain n.1½.

blogi3

Väsäsin sitten päivällisen kun sain kaiken hoidettua ja Teemu tuli syömään. Lucalla oli taas “äiti” vaihde päällä kun Teemu tuli. Väsäsin sapuskaa Luca sylissä ja Teemu meinasi jannun ottaa syliiin, siitä alkoi taas huuto. Jostain syystä Lucalla on nyt ollut todella paljon “vain äiti kelpaa” aikaa.  Kai se siitä tasaantuu ja kohta saan olla valittamassa kun mun poju viihtyy vaan iskän kanssa rakentelemassa kaikkea :-)

Teemun lähdettyä katseltiin telkkaria, Luca istuskelee sohvalla ja toisinaan seurailee hetken ihan oikeasti TV:n tapahtumia. Disneyn lasten kanava on lempparia, kirkkaat värit ja iloiset äänet saavat Lucan innostumaan. Äkkiä kuitenkin muut jutut alkaa kiinnostamaan.

blogi4

Luca kiipeilee jo itse sohville ja saa olla silmätarkkana ettei tipu vaikka jannu osaakin tulla itse alas niin ote lipeää helpolla ja tippuminen on liki kun apinoi pitkin selkänojaa. Myös takka tuo omat ongelmansa, pitää siihen keksiä joku kunnon viritys, toisinaan pieni nokipoika tulee vastaan kun käy itse ihan nopeasti vessassa. Onneksi alakerta on aika pitkälti helppoa aluetta kun kaikki särkyvä ja vaarallinen on siirretty saa jannukin ihan rauhassa mennä.

Minulla on ollut nyt viime aikoina päänsärky vieraana usein. Kuten taas alkoi iltapäivästä päätä oikein kunnolla jomottamaan. Nukutin Lucan viereen ja nostin siitä sitten omaan sänkyyn. Enpä muista milloin viimeksi olisi nukkunut päikkäreitä sisällä, ei sitä usein tapahdu. Siinä sitten kuuntelin pientä tuhinaa ja ihanaa hiljaisuutta. Onneksi päänsärkykin lakkasi ajallaan.

blogi6

Äiti opetti pussaamaan

Iltaisella käytiin kaupoilla, mitään ei tarvittu mutta käytiin vähän katselemassa. Haettiin tuoreita luita, sekä pitkästä aikaa jauhelihaa. Ollaan boikotoitu jauhelihan ostoa hurjien hintojen takia.  Ihan sen takia kun sianfile ja sianselkäpaisti ovat huomattavasti halvempaa vähän väliä kuin ihan normaali jauheliha!

Lucan nukuttaminen oli taas helppoa, laitoin pojun sänkyyn ja menin viereen maaten. n. 2 minuuttia ja jannulla taju veks. Harmittavasti Uni herätti kolinoimalla ja kävin sitten uudelleen nukuttamassa, eipä mennyt kauaa siinäkään. Pitäisi mennä perässä, pitkästä aikaa ihan rehellisesti väsyttää!

Päivä vierähti näyttelyssä

Elokuu 16th, 2009 by pia

Aamulla oltiin vielä molemmat Lucan kanssa unessa kun Teemu tuli herättelemään. Vuorossa siis näyttely aamu, huoh, oisin voinut vielä hetken  kyllä nukkuakkin. Mutta noustiin urheasti ja aamutoimet hoidettiin rivakasti. Varattiin aamuksi kaksi tuntia aikaa ennen lähtöä niin saatiin Lucacin väsytettyä, hyvin nukutti autossa koko kahden tunnin matkan.

Näyttelypaikalle löydettiin helposti ja meidän rotukehäkin alkoi pienen odottelun jälkeen. Uusin tulokkaamme “HeliumRåtta” oli ainut rotuisensa, saaden HP:n ja palkittiin maltojen parhaaksi pennuksi. Päätettiin jäädä odottelemaan ryhmäkehiä kun kerran aurinko paistoi ja oli lämmintä.

blogi

Lucan kanssa touhultiin. Luca kävelee enemmissä määrin, ei pahemmin enää konttaile. Keksipä siellä uuden leikinkin, työntää itse omia rattaitaan pitkin näyttelypaikkaa. Jannulla oli hauskaa ja meillä täysityö pysyä perässä. Kaiken juoksemisen ja touhuamisen lomassa sitten iski väsy ja hieman ennen ryhmäkehiä Luca nukahtikin ja nukkui siihen asti, että päästiin lähtemään kotiin.

“HelimRåtta” päätti, ettei odotus ollut turhaa. Råtta voitti ensin ison 9 - ryhmän (Eli oli RYP1) ja sitten vielä päivän kauneimman pennun valinnassa kiilasi neljänneksi (BIS4)! Eli ei ollenkaan hassummin pikkuisen Råtan ekaksi näytelmäksi, taidetaan näyttää sitä toistekkin eikä pistetäkkään kellariin piiloon! Melkein kukaan ei siis tiennyt, että meille tälläinen on kotiutunut. Jotta älkää olko pahoillanne, jos teitä ei ole informoitu. ;-)

Arvattaen kotimatkalle lähdettäessä Luca oli pirteä peipponen, josta syystä päätettiin jäädä samaan kaupunkiin syömään kuin mitä näyttely oli. Etsittiin kiva kebab -paikka jossa Luca sai vähän purkaa energiaansa. (Sunnuntaina ei oikein mikään mesta ollut tuossa kylässä auki) Syötyämme alkoikin sitten kotimatka, onneksi Luca on loistava matkaaja eikä laittanut pahakseen, vaikka joutuikin taas autoon istumaan. Matka sujui niin lepposasti, että oikein säikähdin kun tultiin omaan kylään, olisin vielä olettanut matkaa olevan ainakin 30km. Kerrankin näin.

blogi2

Kotona oltiin vähän ennen kahdeksaa, aikuiset väsyneinä - Luca pirteänä. Tosin ei kauaa, heti yhdeksän jälkeen hoidettiin iltapuuhat ja kävin nukuttamassa Lucan. Niin se taas nukkui omaan sänkyyyn, ei puhettakaan enää pystyyn nousemisesta, hetken kääntyili kunnes löytyi oikea kylki ja siihen jäi jannu tuhisemaan kun hiivin ulos huoneesta.

rattvik-045

“HeliumRåtta”

HeviLetti

Elokuu 15th, 2009 by pia

Tänään sitten herättiinkin taas seitsemältä. Lucan mielestä oli maattu tarpeeksi ja aika oli nousta ylös. No eipä auttanut muu kuin hilata itsensä ylös Lucan komentojen saattelemana. Käytiin iskä potkimassa myös aamuhommiin ja siinä sitten toihuiltiin. Ekat päikkärit kutsuivat taas yhdeksältä, kuten normaalisti.

Luca heräili vähän ennen puoltapäivää. Siitä sitten suoriuduttiin kaupunkireissulle. Käytiin paikallisia kauppoja läpi, ei ostettu mitään mainittavaa, mutta ihan hauskaa oli. Lucalla meinasi loppua shoppailukestävyys ja takaisin tullessa jannu jäikin sitten suoraan toisille päikkäreille.

Muuten ei mitään mainittavaa, ollaan askarreltu moppien rusetteja. Harjoitellaan ja ihan kivoja “kotikäyttöön” on saatukin jo aikaiseksi. Teemu on niissä aika haka, mulla ei riitä mielenkiinto / kärsivällisyys. Iltasella pesin ja kuivasin HeliumRåttan, huomenna edessä eka pentunäyttely. Ainut rotuisensa, saa nähdä voittaako itsensä :-)

Niin ja Luca on nyt päättänyt ettei nuku enää syliin vaan tahtoo omaan sänkyyn nukkua. Meinasin katsella C.S.I sarjaa Luca sylissä, mutta jannu alkoi pyörimään ja vehtaamaan. Vein omaan sänkyynsä , laskin alas niin jannu laittoi silmät kiinni ja alkoi nukumaan. Uskomatonta! Kuinka tuo voi niin helposti kaiken oppia ? Imetyksen lopettaminen, omaan sänkyyn siirtyminen + nukkuminen. Mulle tulee kauhea eroahdistus! Mihin mun pieni hukkui, siitä on tullut jo niin iso!

11

Mun pienelle on kasvanut jo tukkakin!

Säästöjä aleissa

Elokuu 14th, 2009 by pia

Tänään sitten olikin mielenkiintoinen aamu, Luca meni nukkumaan yhdeksältä kuten niin monesti ennenkin - vaan heräsi vasta puoli kaksi! yhdeltätoista kävin antamassa tutin uusiksi ja menin sitten itsekkin hetkeksi maaten. Joo, hetken jos toisenkin sain nauttia hiljaisuudesta, oli kieltämättä uskomaton olo kun jannu taas veti maratoniunet.

Teemu tuli siitä meidät hakemaan kaupunkiin, käytiin jannun kanssa ostoksilla. Pakko oli käydä säästämässä kun alet kerran ovat loppusuoralla. Eksyttiin sitten yhdessä sportia -liikkeeseen ja sitten se olikin menoa. Lucalle löytyi rekistä missä oli  mainoksena ” - 50 % jo alennetusta hinnasta” tuulipuku nyt viileneviin keleihin. Bagheeran tuulipuku mikä pitää vähän vettäkin, loistavaa! Kerkesin jo hieman päätäni vaivaamaan ulkopuvun kanssa, nyt sekin sitten on ratkottu. Itselleni löytyi sopivat housut agilityn juoksemiseen ja vielä Niken urheilupaita löytyi samasta laarista kuin Lucan pukukin. Kaikki nuo maksoivat yhteensä n.30€, eli ei paha ollenkaan.

3

Lucan lempparia - Kuka kurkistaa ? Kukkuu!

Kaupungista takaisin kotiin tullessa käytettiin kaikki koirat pissalla, keiteltiin kahvit ja käytiin lenkillä. Luca sitten jäi sielle reissulle nukkumaan vielä toiset unet, on se uskomaton nukkumatti. Nukkui 1½ tuntia vielä sitten lisää. Teemun kanssa touhuttiin omiamme, tehtiin mm. este Lucalle ja tuleville ( ja oleville ;) ) koiranpennuille esteet ettei mene tietsikanjohdot parempiin suihin. Lucalle pakko myös tehdä omat esteet tietokoneelle kun tykkää räpeltää konetta auki ja kiinni ja leikkiä vielä DVD-asemankin kanssa, tuleva ATK-guru ?

Kävin yhdeksän jälkeen heittämässä Unin kanssa fillarilenkin, 6.8km aikaa meni 28minuuttia (on se tarkkaa) Unski rukka joutui tosissaan tehdä töitä pysyäkseen perässä. Saa irti jolkotella niin on oman tahdon mukaan pysähteleekö kuinka paljon. Matkalla mietin, kuinka mukavia asioita onkaan katuvalot ja toisinaan vastaantulijat, kun ei ketään edes vastaan tullut. Kaupungissa saa pelätä kaiken maailman hiippareita, täällä susia ja karhuja.. Kaikkea sitä mieleen juolahtaa kun yksinään pimeässä polkee.

1

Luca nukahti jo kolmannen kerran omaan sänkyyn! Alkaa olla jo aika luottavainen olo, että kyllä se tästä. Tosin eipä olisi mitään valittamista, vaikka edelleen nukkuisi syliin ja siitä nostettaisiin sänkyyn. Toisilla kun muksut nukkuu vain muutaman tunnin putkeen kun tuo vetelee koko yön ja vielä roimat päikkärit siihen päälle. Toisinaan sitä on olo, että Luca on helppo - liian helppo. Mutta eipähän tartte miettiä enempää - kerralla saatiin täydellinen!

2

« Previous Entries